Yritys

Q-Furnisher Oy on huonekalualan tukkumyyntiin keskittynyt perheyritys. Yrityksen perusti Tapio Kulmala vuonna 1989. Tapio on edelleen vahvasti toiminnassa mukana. Vanhin poika Petri siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Yrityksessä työskentelevät myös Tapion vaimo Leena sekä Krista, joka on nuorin lapsista. Keskimmäinen lapsista on Erno, joka huolehtii oman työnsä ohella yrityksen nettisivujen ohjelmoinnista ja tietoliikenteestä. Lisäksi toimistolla on mukana päivittäin shetlanninlammaskoirat Lily, Saga, Ninni ja Mesi. Heidän vastuullaan on ilmoittaa vieraista, tarkastaa lähtevää ja tulevaa liikennettä ja huolehtia toimiston leppoisasta ilmapiiristä. Joskus toimistolle saadaan lisäksi pienet apulaiset touhuamaan; Petrin kaksospojat Taavi ja Toivo sekä Ernon tyttäret Kerttu ja Martta.

Q-Furnisherin päätuoteryhmät ovat nykyään työtuolit, asiakastuolit  ja pöydät erilaisiin julkisiin tiloihin, toimistoihin, ravintoloihin ja kahviloihin. Lisäksi saatavilla on mm. toimistokalusteita, sohvia ja akustiikkatuotteita. Laadukkaat tuotteet ovat yrityksen tärkein perusta. Monet pitkäaikaiset toimittajat ja yhteistyökumppanit takaavat erinomaisen toimintavarmuuden.

Nuorekas kolmekymppinen yrityksemme pyrkii koko ajan kehittymään ja vastaamaan asiakkaidensa tarpeita. Panostamme perustuotteiden varastointiin ja nopeaan saatavuuteen. Varastotuotteet ovat heti valmiina lähetettäväksi sovitulla kuljetustavalla ja tilaukset ovatkin usein jo seuraavana päivänä asiakkaalla. Tilaustuotteiden toimitusaika on yleisesti 4-6 viikkoa.

Varasto- ja toimistotilamme ovat Ulvilassa, vajaan 10 km päässä Porista valtatie 2:n välittömässä läheisyydessä. Tervetuloa  poikkeamaan.


Q-Furnisher Oy:n toimisto ja varasto